Olen aika kaksijakoinen ihminen. Osaan olla puhuvainen, ihan jännittävä ihminen, melko meneväinen ja reipas. Enimmäkseen olen kuitenkin harmaa, arka tylsimys, jolla riittäisi asiaa, mutta sanat juuttuvat kurkkuun. Kun yritän väkisin olla avoimempi, ahdistun aina vain lisää ja tuskastun, mikä ilmenee siten, että muutun entistäkin sulkeutuneemmaksi.
Värikäs minäni on se, joka haluaisin olla. Olemus, johon jatkuvasti pyrin. Jotenkin en vain saa sitä sulautettua itseeni, vaikka aina välillä siitä näkyy vilauksia. Vielä enemmän harmittaa se, että tiedän pystyväni olemaan sellainen, millainen haluaisin. Toivomani henkilö on minussa ja persoonassani. Silti jotenkin... en vain pysty.




Tiedän.